Uudelleenkirjoittamisen yksinäisyys

Hei sinä!

Long time, no see, kuten ystävämme rapakon takaa sanovat.

2020… Tarvitseeko tässä enempää selitellä? Tämä ei ole ollut minun, eikä varmasti monen muunkaan paras vuosi. Vaikka COVID-19 ja koronakaranteeni eivät sekoittaneet minun arkeani, kuten tekivät monen muun kohdalla, on yleinen maailmantila vienyt silti veronsa näinä pitkinä, pitkinä kuukausina. Kun soppaan lisätään omat elämänkäänteeni (hyvät ja huonot), ei vuoteni ole ollut runsaasta vapaa-ajasta huolimatta tuotteliain kirjoittamisen saralla.

KIRJOITTAJAN PAHIN VIHOLLINEN: SUURI EPÄTOIVO

Romaanikäsikirjoitukseni Kaikuu tuntureilla eteni keväällä ensimmäisen editointikierroksen päätteeksi uudelleenkirjoitukseen. Tämä vaihe ei ole kuitenkaan edennyt paria kohtausta pidemmälle koko puolivuotisena. Tässä ajassa olen ehtinyt turhautua, vaipua Suureen Epätoivoon, haudata koko projektin ikiajoiksi pöytälaatikkoon ja rakastua käsikirjoitukseeni aina uudestaan ja uudestaan. Facebookissa minun ja romaanikäsikirjoitukseni suhdetilan kohdalla lukisi ”it’s complicated”.

Uudelleenkirjoittaminen on todella puuduttavaa ja yksinäistä. Tarinaidean uutuudenviehätys on haihtunut aikoja sitten, minulla ei ole enää mitään uutta puhuttavaa käsikirjoitukseni sisällöstä muiden kirjoittajaystävieni kanssa, samojen kohtausten setviminen tuntuu tervanjuonnilta ja käsikirjoitukseni toinen versio edistyy niin hitaasti, että luovuttaminen alkaa vaikuttaa joka päivä paremmalta ja paremmalta vaihtoehdolta.

Työskentelyäni painaa uudelleenkirjoittamisen yksinäisyys. Tämä on outo välitila, jota en osannut odottaa kirjaprojektia aloittaessani. Romaanin ideointi ja sen ensimmäisen version naputtaminen viime marraskuun aikana olivat minulle yhteisöllinen ja voimaannuttava kokemus. Sain hehkuttaa uutta ideaani kirjoittajaystävilleni, ja tapasin heitä kahviloissa ja Skypessä aina kirjoittamisen merkeissä. Kirjoittaminen ei tuntunut yksinäiseltä, vaikka me jokainen pakersimmekin yksin omien käsikirjoitustemme parissa. Ja tiedän, että kun saan tarinan toisen version valmiiksi, voin lähettää sen taas ystävilleni luettavaksi ja pohtia heidän kanssaan sen ongelmakohtia ja onnistumisia.

Nyt olen kuitenkin kummallisessa, yksinäisessä välitilassa. Koko projekti tuntuu pysähtyneen ja minä tippuneen omaan henkilökohtaiseen kuoppaani, jonka Suuri Epätoivo niin ystävällisesti on minulle kaivanut.

Minä haluaisin jo lyödä hanskat tiskiin – mutta en ehkä kuitenkaan.

Olen katsellut viime aikoina Brandon Sandersonin luentoja kirjoittamisesta. Sanderson sanoo yhdellä niistä:

If you are a new writer, your job is to turn yourself into a person who can write great novels, NOT write a great novel

– Brandon Sanderson

Tavoitteeni ei ole kirjoittaa hyvää romaania, vaan tulla sellaiseksi kirjoittajaksi, joka pystyy siihen. Yritän tasaisin väliajoin muistuttaa tästä itseäni.


Seuraa minua Instagramissa: @jennijwrites 📷

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s