NaNoWriMo 2019: VIIKKO 1

Hei sinä!

Vuoden odotetuin kirjoitustapahtuma National Novel Writing Month starttasi jälleen marraskuun ensimmäisenä päivänä. Olin itse sormet valmiina näppiksen ääressä jo kello 00.00 ja kirjoitin ensimmäisen 15 minuutin sanasprinttini ennen nukkumaanmenoa. Siitä oli mukava lähteä liikenteeseen sitten seuraavana päivänä.

NaNoWriMo on lähtenyt omalla kohdallani kivuttomasti käyntiin. Olen kuluneen viikon aikana ehtinyt kirjoittaa huimat 38 sanasprinttiä (yhteensä 9h 15min 18s). Näiden sprinttien aikana olen kirjoittanut suurimman osan kaikista viikkoni sanoista, joita minulla on tällä hetkellä 24 576. Olen roimasti yli tavoitteeni, miksi olenkin tyytyväinen viikon tulokseen. Vertailun vuoksi: NaNoWriMon virallinen tavoitesanamäärä tälle päivälle on 13 336. Saan kiittää onnistuneesta viikostani kirjoituskavereitani, joiden kanssa olen tavannut viikon mittaan niin Skypen välityksellä kuin kahvillakin. He ovat potkineet minua kirjoittamaan niinäkin päivinä, kun minun olisi tehnyt mieli jättää koko leikki kesken.

NaNoWriMon ensimmäiset päivät olivat minulle raskaimpia. Olin kirjoittamassa tarinani keskikohtaa, jonka huomasin jääneen suunnitteluvaiheessa laihanlaiseksi. Jouduinkin pohtimaan, miten saisin siitä mielenkiintoisen ja samalla jäsennellyn kokonaisuuden. Vielä en ole tyytyväinen kirjoittamaani keskikohtaan, vaan se kaipaisi jonkin kivan sivujuonen tarinaa siivittämään. Uskon kuitenkin, että nykyisiä kohtauksia on helppo lähteä työstämään tulevaisuudessa mielenkiintoisemmiksi.

Kun pääsin aivotyötä vaatineiden kohtausten yli, tarina on kirjoittanut melkeinpä itse itsensä. NaNoWriMon aikana hahmoni ovat hoitaneet poroja, opetelleet loitsimista, vaeltaneet tuntureilla, nähneet tulikon ja lähteneet selvittämään mysteerien vyyhtiä. Eilen siirryin toisesta näytöksestä virallisesti kirjoittamaan kolmatta eli viimeistä näytöstä. Tarinan kliimaksi on käsillä ja loppuratkaisun kirjoittaminen tulee olemaan varmasti lennokkain osuus koko kirjoitusprosessissani.


Minun on yhä vaikea uskoa, että kohta ensimmäinen läpikirjoitukseni Kaikuu tuntureista on valmis. Sanoja koko projektissa minulla on reilut 50 000, joten luultavasti jään alle tavoittelemani 70 000 sanan. Toivon kuitenkin, että ensimmäinen läpikirjoitukseni yltäisi vähintään 60 000 sanaan. Jos tarina tällaisenaan painettaisiin kirjaksi, siinä olisi nyt 250 sivua (laskettu: 1 500 merkkiä/sivu). Matka kustantamoon on vielä pitkä, mutta olen kamalan ylpeä itsestäni ja siitä, kuinka pitkälle olen jo tullut. Minun on vaikea uskoa, että vielä kolme kuukautta sitten pidin kirjan kirjoittamista täytenä mahdottomuutena!

Voitte seurata edistymistäni NaNoWriMon sivuilla. Huikatkaa, jos käytte seuraamassa minua! Näkisin mielelläni, miten te edistytte omien kirjaprojektienne kanssa.

KYSYMYKSIÄ LUKIJOILLE

Miten NaNoWriMon ensimmäinen viikko on mennyt? Oletko ylittänyt kaikki odotuksesi vai joudutko hieman kirittämään?

Tavoitteletko 50 000 sanaa vai onko sinulla oma henkilökohtainen tavoite marraskuulle?

Toivotan kaikille kirjoitusprojektien kanssa puurtaville paljon kirjoitusiloa ja onnistumisen kokemuksia!


Seuraa minua Instagramissa: @jennijwrites 📷

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s