Ensimmäinen romaanikäsikirjoitukseni

Hei sinä!

Kirjan kirjoittaminen on ollut pitkäaikaisin unelmani aina lapsesta asti. En ole kuitenkaan kirjoittanut 23 vuotisen elämäni aikana yhtäkään romaanikäsikirjoitusta valmiiksi. Monia olen aloittanut – liian monta laskettavaksi –, mutta yhtäkään en ole saattanut loppuun. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että haluan kirjoittaa ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni valmiiksi. Koska tulen puhumaan paljon kirjoitusprosessini ylä- ja alamäistä, haluan kertoa teille, millaisen projektin kanssa painin tällä hetkellä.


Kaikuu tuntureilla

Riekko on samooja ja vaeltanut kauan etsien jotakuta, joka voisi muuttaa hänen veljensä takaisin ihmiseksi. Joutsi on nuori metsänvartija, joka ei ole koskaan jättänyt vartiomökkiään. Yhdessä he ajautuvat matkalle, joka kuljettaa heidät pohjoisen tuntureille etsimään suurta tietäjää sekä jotain, mitä kumpikaan heistä ei kuvitellut löytävänsä.

(Työ)kansikuva Kaikuu tuntureilla -tarinalleni.

Tyylilaji: fantasia
Kategoria: nuortenromaani
Avainsanoja: seikkailu, suomalainen mytologia, veljekset, LGBT+/HLBT+

Status: ensimmäisen luonnoksen läpikirjoitus

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Kaikuu tuntureilla kertoo kahdesta pojasta, Riekosta ja Joutsista, jotka lähtevät Pohjolaan etsimään tietäjää, joka voisi muuttaa Riekon veljen takaisin ihmiseksi. Kaikuu tuntureilla sijoittuu fiktiiviseen fantasiamaailmaan, johon olen poiminut paljon elementtejä suomalaisesta mytologiasta. Se on ennen kaikkea Riekon kasvutarina, mutta käsittelee myös menetystä, yksinäisyyttä, ystävyyttä ja rakkautta. Vaikka tarinani sijoittuu muinaissuomalaiseen ympäristöön (fantasiaelementeillä höystettynä), haluan silti kirjoittaa LGBT-hahmoista ilman, että hahmojen tunteiden esteenä ovat yhteiskunnan asettamat normit. Haluan luoda seksuaalivähemmistöjä edustaville nuorille kirjan, jonka sivuilla he voivat tuntea olevansa kotonaan ja hyväksyttyjä. Suurin motiivini tämän romaanikäsikirjoituksen takana on kuitenkin kirjoittaa sellainen tarina, jonka itse haluaisin myös lukea: jotain, joka ydinsanomassaan ilahduttaisi lukijaansa.

Tilannekatsaus

Tällä hetkellä olen siirtynyt jo suunnitteluvaiheesta itse kirjoittamiseen. Olen kirjoittanut ensimmäisestä läpikirjoituksestani noin 20% ja varovainen tavoitteeni on saada se valmiiksi National Novel Writing Month -tapahtuman aikana. Virallisesti olen kirjannut ensimmäisen läpikirjoituksen takarajaksi 31. maaliskuuta 2020. Toivon, että ensi vuoden lopussa minulla olisi jo koko käsikirjoituksen uudelleenkirjoitus valmiina (second draft).

Kirjankirjoitusprosessini lähti tahmaisesti liikkeelle, mutta koen kehittyväni siinä päivä päivältä. Suurin haaste minulle on ollut päästää irti sisäisestä kriitikostani ja hyväksyä se tosiasia, ettei ensimmäinen läpikirjoitukseni tule olemaan lähelläkään täydellisyyttä. Tiedän, että tällä hetkellä minun täytyy saada vain tarinani päästä paperille: voin myöhemmin palata korjaamaan syntynyttä tekstiä. Olen mennyt tässä jo rutkasti eteenpäin näiden puolentoista kuukauden aikana, kun olen Kaikuu tuntureita kirjoittanut, mutta välillä minut valtaa epätoivo: Voiko näin huonosta tekstistä saada edes editoimalla kelvollista? Yritän kuitenkin aina puskea epävarmuuden läpi ja pitää mielessäni Jodi Picoultin sitaatin, johon palaan yhä uudestaan ja uudestaan.

You can always edit a bad page. You can’t edit a blank page.

Voitte seurata projektini edistymistä myWriteClub-sivustolla.


Kysymyksiä lukijoille

Onko sinullakin unelmana kirjoittaa kirja?

Oletko jo aloittanut ensimmäisen romaanikäsikirjoituksesi kirjoittamisen?

Jos olet jo kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen, onko sinulla antaa vinkkejä aloittelevalle kirjoittajalle?

Minusta olisi mahtava kuulla, millaisia kirjoitusprojekteja teillä on juuri tällä hetkellä työn alla!


Seuraa minua Instagramissa: @jennijwrites 📷

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s